Toimintapäivässä ammuttiin ja kerrattiin sotilastaitoja

KRU:n ja KuoRes:n yhteinen toimintapäivä keräsi lauantaina 22.8.2026 Heinjoen ampumaradan alueelle motivoituneen joukon kurssilaisia. Tapahtuma on jo vakiinnuttanut paikkansa kerhojemme toimintakalentereissa.

Ohjelma oli mukavan monipuolinen sisältäen reilusti ampumista sekä toimintarasteja. Rastien aiheina oli hätäensiapu, droonin torjunta, miinat, kaluston tunnistaminen ja suunnistus. Osa päivästä järjestettiin MPK-kurssina.

Pääsimme myös tutustumaan uuteen toimintamonttuun, joka palvelikin päivän ammuntoja hyvin. Ampumatoiminta on ollut montulla vilkasta läpi kesän, sillä kesäkuussa käyttöön otettu toimintamonttu keräsi kahden ensimmäisen kuukauden aikana yli 100 000 laukausta!

Hyvän lisän päivän ammuntoihin toi myös Tuli ja Liike -airsoft-aseet, joilla saatiin rasteille taas vähän erilaista haastetta.

Palaute päivästä oli niin positiivista, että palaamme Heinjoen maastoihin näissä merkeissä taas vuoden kuluttua.